”Vapaaehtoisissa on valtavasti osaamista ja viisautta”

Sini Pohjalainen on vastannut Lukumummi ja -vaari -toiminnan koordinoinnista reilun vuoden ajan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirissä. Uudellamaalla Lukumummeja ja -vaareja on kaiken kaikkiaan parisen sataa, kun mukaan lasketaan myös juuri aloittaneet ja väliaikaisesti tauolla olevat. Sini Pohjalaisen mukaan Lukumummi ja -vaari -toiminta vaikuttaa tällä hetkellä kiinnostavan ihmisiä, sillä vapaaehtoisia tulee mukaan tasaiseen tahtiin.

Sini Pohjalaisen työ on hyvin vaihtelevaa. Lukumummi ja -vaari -toiminnan lisäksi hän on mukana Kampin perhekahvilassa ja vanhemmille suunnatussa ryhmätoiminnassa. Pohjalainen tekee töitä niin etänä, toimistolla kuin Kampin perhekeskuksessakin. Lukumummi ja
-vaari -toiminta vie hänet myös mahdollisuuksien mukaan aloittavien vapaehtoisten kanssa kouluille. Lukumummeja ja -vaareja on Uudenmaan piirissä alueen väkimäärän takia paljon ja monia uusia vapaaehtoisia on tullut mukaan viime syksyn ja tämän kevään aikana.

– Ollaan tällä hetkellä samoissa luvuissa kuin ennen koronaa, mikä on aivan mahtavaa, Pohjalainen iloitsee.

Pohjalainen onkin kehittänyt monenlaisia muistilistoja ja suunnittelun apuvälineitä, jotta hän varmasti pysyy kartalla vapaaehtoisista, kouluista ja kaikista yhteistyötahoista.

– Tulin mukaan tähän viime keväänä tilanteessa, jossa toimintaa oltiin käynnistämässä uudelleen pitkän tauon jälkeen. Tässä on ollut aika paljon itsellekin uuden opettelua ja sen miettimistä, miten tämä työ muotoutuu ja miten lähden tätä itse toteuttamaan. Varmasti on vielä paljon sellaisia asioita, joita tulen matkan varrella oppimaan, Pohjalainen pohtii.

Sini Pohjalainen kuvaa Lukumummien ja -vaarien joukkoa ihanan moninaiseksi.

– Ajattelen, että tämä toiminta sopii kenelle tahansa ihmiselle, joka on kiinnostunut lukemisesta ja erityisesti lasten lukutaidon parantamisesta. Toki pidän tärkeänä, että Lukumummi ja -vaari -toimintaan mukaan tulevilla olisi halu ja into toimia lasten kanssa, koska tässä ollaan läheisessä vuorovaikutuksessa pienten koululaisten kanssa. Tässä toiminnassa näkyy, että parhaimmillaan näistä vapaaehtoisista tulee aika tärkeitäkin hahmoja siellä koulumaailmassa ja turvallisia aikuisia lapsille ja muullekin kouluyhteisölle.

Vapaaehtoiset ovat äärimmäisen tärkeitä Lukumummi ja -vaari -toiminnassa samoin kuin kaikessa muussakin MLL:n toiminnassa. On valtavan tärkeää, että vapaaehtoisilla on tervetullut ja turvallinen olo. Pohjalainen muistuttaakin aina, että häneen saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Uudellamaalla Lukumummeille ja -vaareille järjestetään vertaistapaamisia muutaman kerran lukukaudessa. Alueen koon takia osa tapaamisista pidetään etänä ja osa kasvokkain. Myös NMI:n järjestämät verkkotapahtumat, kuten kirjailijavierailut, saavat kiitosta.  

– Vertaistapaamisten lisäksi yleensä lukukauden päätteeksi meillä on virkistystapaaminen, mihin on kutsuttu kaikki mukana olevat Lukumummit ja -vaarit mukaan. Nyt keväällä oli Kiasman taidemuseossa opastus ja lounas yhdessä ja viime syksynä Oodissa tosi hyvä kirjavinkkaus, ihan itsekin innostuin, Pohjalainen kertoo innostuneena.

Tyytyväisten Lukumummien ja -vaarien lisäksi toiminta on suuri ilonaihe kouluille. Sini Pohjalainen saa kouluilta paljon kiittävää palautetta. Lähtökohtaisesti opettajat ja rehtorit näkevät toiminnan arvon ja sen, miten valtava merkitys sillä on lapsille ja parhaimmillaan myös laajemmin koululle. Joissain kouluissa pitkään lukutuokioilla käyneestä Lukumummista tai -vaarista on tullut kouluhenkilökunnan tuttu ja osa kouluyhteisöä. Sini Pohjalainen on huomannut, että vapaaehtoiset ovat hyvin tietoisia lasten lukutaidon tilanteesta ja siihen liittyvästä huolesta. Pohjalainen onkin tyytyväinen, että Lukumummi ja -vaari -toiminnalla pystytään todella auttamaan lapsia. Pohjalainen haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei lukemisen tuki ole ainut, mitä oppilas saa:

–  Inhimillinen ja sukupolvien välinen kohtaaminen, mikä tulee mukana, on tosi arvokasta.

Lukumummi ja -vaari -toiminnan tulevaisuuden Uudellamaalla Pohjalainen näkee erittäin valoisana ja työntäyteisenä. Tällä hetkellä toiminnassa painottuvat muiden piirien tavoin isommat kaupungit ja Sini Pohjalainen toivookin, että hän voisi tulevaisuudessa kouluttaa yhä enenevissä määrin uusia Lukumummeja ja -vaareja myös Uudenmaan pienemmillä paikkakunnilla esimerkiksi yhdessä MLL:n paikallisyhdistysten kanssa.

Sini Pohjalainen on aina lukenut, mutta lukemisen määrä on kiireistä johtuen vaihtelevaa. Äänikirjoihin Pohjalainen suhtautui aluksi nihkeästi:

– Olen aina rakastanut kirjoja ja kirjojen tuoksua, sitä fyysistä tunnetta. Vierastutti aluksi äänikirjat, mutta kyllä ne ovat osa omaa lukemista. Tykkään vaihdella eli välillä on kiva kuunnella äänikirjoja, mutta ei se pelkästään riitä, välillä pitää saada lukea tekstiä.

Dekkarit ovat olleet Sini Pohjalaiselle vieraampia, vaikka Suomessa salapoliisiromaanit ovatkin yleensä suosittuja. Kuitenkin Pohjalainen tarttui viime vuoden polella Satu Rämön Islantiin sijoittuvaan dekkariin ja ihastui:

– Tykkäsin ja odotan nyt suuresti, koska siitä on tulossa jatkoa ainakin kahden kirjan verran. Suosittelen lämpimästi, jos genre kiinnostaa.

Lopuksi Sini Pohjalainen haluaa vielä lähettää terveisiä kaikille Lukumummeille ja -vaareille:

– Lämpimät kiitokset ihan jokaiselle vapaaehtoiselle, joka on tässä meidän toiminnassa mukana. Olette tekemässä todella tärkeää ja arvokasta työtä ja toivottavasti itsekin kokisitte niin. Viesti, mitä kouluilta meille tulee, kertoo, että vapaaehtoisen antamaa aikaa arvostetaan ihan valtavasti. Myös MLL:llä teitä arvostetaan. Ajattelen itse, että meidän vapaaehtoisissa on valtavasti osaamista ja viisautta ja myös iloa. Monet kohtaamiset vertaistapaamisissa tai muissa tilanteissa ovat todella mielenkiintoisia ja itse opin myös meidän kohtaamisissamme aina uutta.

Scroll to Top
Skip to content