Projektityöntekijä Annastiina Kettunen

Projektityöntekijä Annastiina Kettunen on suuri nippelitiedon ystävä

Kertoisitko aluksi hieman itsestäsi ja omista taustoistasi?

Nimeni on Annastiina Kettunen ja olen koulutukseltani filosofian maisteri. Olen kielitieteilijä ja teen väitöskirjaa edistyneiden suomenoppijoiden kielestä. Minulla on myös äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyys, mutta en ole tehnyt opettajan töitä hanketyön ja tutkimuksen vietyä mukanaan.

Millaista oma työsi on tällä hetkellä Lukumummi ja -vaari -toiminnassa?

Minun vastuualueenani on Lukumummi ja -vaari kerhon eli oman äidinkielen kerhon levittäminen. Kyseisessä kerhossa alakouluikäiset lapset lukevat vapaaehtoisten senioreiden kanssa omalla äidinkielellään, joka on jokin muu kuin suomi. Toimintaa on järjestetty Jyväskylässä monikulttuurikeskus Gloriassa jo useamman vuoden ajan ja tänä vuonna kerhoa on kokeiltu muillakin paikkakunnilla. Levittämistyö jatkuu ensi vuonna. Työhöni kuuluu tietysti myös kaikenlainen hanketyö, yhteydenpito ja uutiskirjeen päivittäminen.

Mikä on sinulle merkityksellisintä työssäsi?

Koen todella tärkeäksi sen, että työ on mielekästä ja tekemästäni työstä on hyötyä. Myös tunne siitä, että voi jollakin tavalla ainakin välillisesti auttaa ihmisiä, on hieno. Arvostan lisäksi vapautta työnteossa. Sitä, että aikataulujen suhteen on joustoa ja voi itse määritellä omaa työaikaansa.

Miten palaudut töistä ja rentoudut vapaa-ajalla?

Yksi suuri suosikkini on snookerin seuraaminen. Innostuin siitä muutama vuosi sitten, kun näin sitä sattumalta TV:stä. Sen seuraaminen on samanaikaisesti rentouttavaa ja jännittävää.

Toinen asia, mistä minut työpaikallakin jo tunnetaan, on se, että olen suuri nippelitiedon ystävä. Olen kiinnostunut lukemaan uusista asioista ja mielelläni sitten myös jaan oppimaani täällä töissä. Joten kerrottakoon tähänkin loppuun kiintoisa fakta: mittarit ovat perhosia ja Suomessa elävät mm. aaltomittari, pakkasmittari ja nunnamittari.