Lukupassi

Tue lapsen lukutaitoa ja lukuharrastusta Lukumummien ja -vaarien lukupassin avulla!

Lukupassiin on koottu erilaisia lukemiseen ja kielellisten taitojen kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Tehtäviä tekemällä lapsi voi saavuttaa aikuisen kanssa yhdessä sovittuja, pieniä palkintoja. Pienet palkinnot auttavat motivoimaan niitäkin lapsia, joille lukeminen tuntuu haastavalta tai jotka eivät tykkää lukemisesta.

Tehtävät on suunnattu alakouluikäisille, ja ne on jaettu neljään kategoriaan: Lue ja koe, Keksi ja kirjoita, Tee ja taiteile ja Pelaa ja puuhaa. Kaikille löytyy siis varmasti mieluisaa tekemistä!

Lukupassin ohjeet

1. Tulostakaa lukupassi.

2. Sopikaa yhdessä lapsen kanssa jokaiselle tasolle sopiva palkinto. Palkinto voi olla esimerkiksi yhteistä tekemistä! Tasojen vaatimustaso kasvaa vaiheittain, joten pronssitason palkinto voi olla pieni, kun taas platinatason palkinto jo selkeästi suurempi.

3. Tehtyään tehtävän, lapsi saa värittää tehtäväryhmää vastaavan merkin etusivun taulukosta. Yhtä tehtäväsuoritusta kohden saa värittää vain yhden merkin, vaikka suoritus osuisikin useampaan tehtäväluokkaan.

4. Kun tason kaikki merkit on väritetty, lapsi saa yhdessä sopimanne palkinnon.

Scroll to Top
Skip to content