Leena Hänninen, 82, on toiminut Lukumummina vuodesta 2015. Lukumummiksi hän päätyi alun perin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin kautta, kun Lukumummi ja -vaari -toimintaa kehitettiin NMI:n ja MLL:n yhteistyönä. Lukumummi ja -vaari -toiminnan merkityksellisyys on pitänyt Leena Hännisen mukana toiminnassa lähes vuosikymmenen.
– Se on niin antavaa! Kun omat lapset ja lapsenlapset on eri paikkakunnalla, niin tässä tapaa lapsia. Ne lapset on aivan ihania. Parina viime vuonna en ole pystynyt olemaan koululla, mutta mukana toiminnassa olen jotenkin ollut, Zoomissa ainakin, jos ei muuten, Hänninen kertoo.
Vapaaehtoistyössä parasta on yhteisöllisyys
Vapaaehtoistyö on ollut suuressa osassa Leena Hännisen elämässä jo vuosikymmeniä. Hän toimi Jyväskylän Ruskat-yhdistyksen puheenjohtajana 14 vuoden ajan, ja viime aikoina aikaa on kulunut paljon yhdistyksen historiikin kirjoittamiseen. Lisäksi Hänninen on ollut aktiivisesti mukana SPR:n tukihenkilötoiminnassa ja kouluttanut toimintaan vapaaehtoisia. Työ monikielisten lasten ja aikuisten kanssa on tuttua jo SPR:n ajoilta, ja Lukumummi-uransakin Leena Hänninen aloitti suomea toisena kielenä puhuvien lasten kanssa.
Mikä sitten on Hännisen mielestä parasta vapaaehtoistyössä?
– Se yhteisöllisyys varmasti, ja vuorovaikutus ihmisten kanssa. Yhteen aikaan oli se seurakunnan motto, että ”kun antaa, niin suap”, niin se kävi niin hyvin minulle, kun minä oon savolainen! Hänninen nauraa.
Myös Lukumummi ja -vaari -toiminnassa muiden vapaaehtoisten sekä henkilökunnan yhteisö on ollut Leena Hänniselle tärkeä osa toimintaa.
– Se on tosi ihana porukka. Tutustunut olen paljon, ja olen tuonut sinne myös muutamia Lukumummeja mukanani.
– Ja sehän on tutkittu juttu, että se pitää meitä vanhoja virkeänä. Aivotoiminnalle ja kaikelle on tämmöinen vapaaehtoistyö antavaa. Olen sitä muille puhunut ja kouluttanut työssäni, ja olen itse koettanut sitä myös noudattaa!
Lukutuokiot ovat tärkeitä kohtaamisia niin lapsille kuin vapaaehtoisillekin
Lukutuokioista muodostuu usein tärkeitä hetkiä niin lapsille kuin vapaaehtoisillekin. Ennen kuin koronapandemia vuonna 2020 sulki koulut Leena Hänninen oli luvannut neuloa sukat syntymäpäivälahjaksi oppilaille, joiden kanssa luki. Koronan takia lukutuokiot keskeytyivät, mutta Hänninen kävi koulun portilla viemässä sukat lapsille ja sai oppilailta kiitoskortin kuluneesta vuodesta.
Lukumummina olemisessa parasta onkin Hännisen mukaan suhde lapseen.
– Se suhde lapseen kehittyy siinä kivasti. Ja olen aina keskustellut heidän kanssa, kysellyt perheestä ja harrastuksista, ja mitä he tykkää siitä kirjasta. Että ei ole pelkästään ollut sitä pisteen tuijottamista, Hänninen pohtii ja jatkaa: – Se lapsi on se tärkein, ja sen tarpeet. Että ei pidä liian ahdasmielisesti paneutua siihen lukemiseen, vaan huomioida sen lapsen persoonaa ja kokonaisuutena jaksaisi ottaa sen lapsen.
Rakkaus lukemiseen siirtyy sukupolvelta toiselle
Leena Hänninen on saanut jo lapsuudenkodissaan lukemisen mallin.
– Äiti oli maalaistalon emäntä, mutta luki paljon. Äidillä oli kirjoja, joita minä en oikeastaan edes olisi saanut lukea, niin luin taskulampun kanssa peiton alla salaa! Ja lukioaikana sain äidiltä lahjaksi seitsemänosaisen Sigrid Undsetin, norjalaisen Nobel-kirjailijan, kirjasarjan. ”Rakkaalle Leenalle” siinä luki, Hänninen muistelee liikuttuneena.
Rakkaus lukemiseen on välittynyt äidiltä Hänniselle, ja tätä lukuintoa hän on välittänyt eteenpäin paitsi omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen myös Lukumummina toimiessaan.
Omista viimeaikaisista lukukokemuksistaan Hänninen nostaa esiin Leena Kirstinän kirjoittaman, rakastetun runoilijan Kirsi Kunnaksen elämäkerran Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa.
– Se on tosi mielenkiintoinen! Siinä tulee muitakin kirjailijoita hyvin paljon esille.
Muita Lukumummeja ja -vaareja Hänninen kannustaa jatkamaan ja jaksamaan, mutta muistuttaa myös iloitsemaan omasta elämästä.
– Tätä ei pidä ottaa semmoisena vaatimuksena minusta, ja taukoja voi pitää. Mutta ihana on, jos jaksaa vaikka yhden lapsen ottaa, jonka kanssa lukee!