Osallistu oppilaidesi kanssa Lukumummien ja -vaarien Lukuviikon toimintaan!  

Kansallista Lukuviikkoa vietetään jälleen 4.4.-10.4.2022! 

Lukuviikko tulee taas, ja tuttuun tapaan Lukumummit ja -vaarit ilahduttavat kuulijoita Lukuviikon aikana virtuaalisilla lukutuokioilla.
Vuoden 2022 Lukuviikon teemana on Lukemalla parempi maailma.  

Lukutuokioita pääset seuraamaan Lukuviikon aikana tiistaista torstaihin 5.-7.4. klo 9:00 tällä sivulla. Lukutuokioiden lisäksi Lukuviikolle on kuitenkin luvassa myös muuta mukavaa toimintaa koululaisryhmille! Koska yhteistyössä on voimaa, myös maailmaa parantaessa, Lukumummit ja -vaarit haastavat koululaisryhmät osallistumaan koko viikon kestävään Lukuviikon haasteeseen, ja suorittamaan yhdessä erilaisia lukemiseen liittyviä tehtäviä. 

Lukuviikon tehtäviä suorittaneiden ryhmien kesken arvotaan kirjapakettipalkintoja! 

Maanantai 4.4.2022

Maanantai 4,4, OHJEET OPETTAJALLE & TEHTÄVIÄ

Tulosta maanantaina Lukumummien ja –vaarien lukuviikkohaasteen tehtävämoniste oppilaille. Tehtävämonisteen etusivulta löydät viikon joka koulupäivälle värityskuvan. Värityskuvan saa värittää omasta monisteesta aina, kun kyseisen päivän tehtävä on suoritettu luokassa.

Maanantai: Sankari
Tiistai: Etsivätarvikkeet
Keskiviikko: Kummitus ja kissa
Torstai: Puu ja lintu
Perjantai: Kirjat

Monisteen kääntöpuolelta löytyy viikonlopun itsenäinen lukutehtävä sekä supersankariteemainen kirjalista, jota voi hyödyntää valitessa lukemista Lukuviikon ajaksi.
Kirjan voi valita myös vapaasti.

Tehkää maanantaina myös seuraavat tehtävät:

  1. Keskustelkaa ja kootkaa taululle lista: miten lukemalla voi parantaa maailmaa?
  2. Jokainen saa värittää sankarin kuva tehtävämonisteelta. Lisäksi voidaan jo valita jokaiselle viikon ja viikonlopun aikana luettava kirja.

Tiistai 5.4.2022

Tiistaina Leena-mummi lukee Pilke Salon kirjaa: Superluokka. Setvijäkerhon salakokous, Karisto, 2021.

Huom! Tarina esitetään kahdessa osassa, klo 9.00 ja klo 10.00.

Tiistai 5.4. OHJEET OPETTAJALLE & TEHTÄVIÄ:

Katsokaa Lukumummien ja –vaarien virtuaalinen lukutuokio, jossa Leena-mummi lukee Pilke Salon kirjaa Superluokka: Setvijäkerhon salakokous. Tehkää lukutuokion jälkeen tarinaan liittyvät seuraava tehtävä: 

Jutelkaa pienissä ryhmissä tai koko luokan kesken seuraavista kysymyksistä: 

  • Miten superluokan oppilaat saivat taikavoimansa? 
  • Miksi Sohvilla ei ole supervoimaa? 
  • Minkä supervoiman ottaisit itse, jos saisit? Miksi? 

Perheessäsi/ystäväpiirissäsi/luokallasi saattaa olla henkilö, jolla on supervoima. Supervoima voi olla luonteenpiirre, taito tai vahvuus, joka tekee hänestä erityisen. Hänellä voi esimerkiksi olla kyky lohduttaa aina muita tai pysäyttää kiusaajat, hän tekee maailman parhaita leivoksia tai on paras lautapelin pelaaja. Kerro tällaisesta henkilöstä!

Kun tehtävät on tehty, jokainen saa värittää etsivätarvikekuvan omasta tehtävämonisteeltaan. 

Leena-mummi lukee Pilke Salon kirjaa: Superluokka.
OSA 1:

Header text

Header text

Leena-mummi lukee Pilke Salon kirjaa: Superluokka.
OSA 2:

Keskiviikko 6.4.2022

Keskiviikkona Hannu-vaari lukee Hannu Hirvosen kirjaa: Hui hai hajamieli, Karisto, 2017 (kuvitus Virpi Penna)

Keskiviikko 6.4. OHJEET OPETTAJALLE JA TEHTÄVIÄ

Katsokaa Lukumummien ja –vaarien virtuaalinen lukutuokio, jossa Hannu-vaari lausuu Hannu Hirvosen runoja teoksesta Hui hai hajamieli (kuvitus Virpi Penna). Tehkää lukutuokion jälkeen seuraava tehtävä kuultuihin runoihin liittyen.

Runoesitykset. Luokka jaetaan pieniin ryhmiin. Jokainen ryhmä saa alla olevista Hannu Hirvosen runoista yhden. Useampi ryhmä voi työstää samaa runoa. Ryhmissä luetaan runot ensin yhdessä, ja mietitään seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä kaikkea runossa tapahtuu?
  • Ketä hahmoja runossa esiintyy?
  • Minkälaisilla liikkeillä ja äänillä voisi runon henkilöitä ja tapahtumia kuvata?

Seuraavaksi ryhmät suunnittelevat lyhyet esitykset runoista. Runo jaetaan lukuvuoroihin, niin että esityksessä kaikki ryhmäläiset lukevat ainakin yhden säkeen runosta. Muut ryhmän jäsenet kuvittavat luettua runoa tekemällä esimerkiksi erilaisia liikkeitä tai ääniefektejä. Runon jokaiseen säkeistöön keksitään vähintään yksi liike ja ääni, jota muu ryhmä tekee lukuvuorossa olevan lausuessa runoa.

Runoesitykset esitetään lopuksi muulle luokalle.

Kun tehtävä on tehty, jokainen saa värittää kissan ja kummituksen omasta tehtävämonisteestaan.

RUNOJEN TEKSTIT

Kummitus-Kaijan keittiössä (Hannu Hirvonen)

Kummitus-Kaijan keittiössä on kaikki mullin mallin,
maidon hakee kanalasta
ja munat takaa tallin.
Tilliksi käy takiainen, silakaksi nahkiainen,
kinkun korvaa soijarouhe
ja joulukalan silli.
Viili kasvaa ikkunalla, leipäjuusto verannalla,
hillonkin voi syödä kun vain
homeen päältä kuorii.
Kaikki silti hyvin luistaa, Kaija kissan ruoat muistaa,
hiukkasen vain ihmettelee
kuka pitkot suorii.
Vaan sunnuntaina juhlitaan, ei silloin huolet paina,
herkutellaan, mutustellaan,
maiskutellaan, jutustellaan.
Ja mikä sattuma!
Meidän Kaijalla
sunnuntai on
sunnuntai on sunnuntai
on aina!

Koko maailman perunat (Hannu Hirvonen)
Itämailla itäminen
kuutamolla alkaa,
Islannissa perunatkin
lukee Salka Valkaa.
Peruna on Perusta, ruokavaliomme!
Villin lännen perunoilla
stetsonit on päässä,
Pohjoisnavan perunat
on aina umpijäässä.
Peruna on perusta ruokavaliomme!
Kotimaastaan jokahinen
tulee armahasta,
paitsi tietty ranskikset,
ne tulee Belgiasta.
Peruna, peruna, PEE-RUU-NA!

Kissa on kadonnut (Hannu Hirvonen)
Kissa on kai kadonnut,
sitä ei näy missään.
Kaija koko päivän kaipaa kissaa ikävissään.
Olisiko kaapissa
tai uunin uumenissa?
Missä oikein lymyilee Kaijan rakas kissa?
Ei vain löydy kellarista
eikä kaalipellosta,
ei edes auton moottorista, käkikellosta.
Ei löydy pesukoneesta
tai vaatemytystä,
ei edes heinäsuovasta tai vessanpytystä.
Kuin tuhka tuuleen kadonnut on
Niukin-Naukin Morskis
Onko peikko ryöstänyt tai vienyt susihukka?
Kuinka yöstä pimeästä löytyis kissa-rukka?
Niin Kaija itkuun pillahtaa
ja melkein kasaan romahtaa,
tuosta vain ja porskis.

Kissan ohjeet kissalle (Hannu Hirvonen)
Nuolaise, kun tipahtaa,
nukahda kun nukuttaa,
turkki nuole kuusi kertaa
aamulla ja illalla.
Haukottele, sipsuttele
hepuloi ja herkuttele,
sähise myös seitsemästi
aamulla ja illalla.
Nilkka heitä niskan päälle,
pitkät anna sadesäälle,
nosta häntä sata kertaa
aamulla ja illalla.

RUNOJEN TEKSTIT (tulostettava PDF)

Torstai 7.4.2022

Torstaina Hannu-vaari lukee Leena Jaakkolan (Lukumummi Lahdesta) tarinoita: Lampipuiston salaisuus ja Tammilaakson uneton (kuvitus Jussi Toivio)

Torstai 7.4. OHJEET OPETTAJALLE & TEHTÄVIÄ

Katsokaa Lukumummien ja –vaarien virtuaalinen lukutuokio, jossa Hannu-vaari lukee Lukumummi Leena Jaakkolan kirjoittamat tarinat Tammilaakson uneton sekä Lampipuiston salaisuus (kuvitus Jussi Toivio).  

Tehkää lukutuokion jälkeen Lampipuiston salaisuus -tarinaan liittyvät seuraavat tehtävät: 

  1. Mitkä ovat tarinassa esiintyvien hiirien nimet? 
  2. Mikä on tarinan otsikossa oleva salaisuus? 
  3. Piirrä ainakin kolme eläintä, jotka tarinassa esiintyvät! 
  4. Keksikää pareittain tai pienissä ryhmissä uusi lopetus tarinalle. 

Kun tehtävä on tehty, jokainen saa värittää puun ja linnun omasta tehtävämonisteestaan. 

Perjantai 8.4.2022

Perjantai 8.4.2022

Tänään kirjoitetaan ryhmissä omia sankaritarinoita! Oppilaat keksivät 3-4 hengen ryhmissä alla olevaa tarinakaavaa hyödyntäen tarinan, jossa maailma pelastuu. Ryhmät voivat keksiä ensin suullisesti monia erilaisia tarinoita. Lopuksi kirjoitetaan yksi tarina valmiiksi lauseenalkuja hyödyntäen. Valmiit tarinat luetaan muille ääneen.  

Tarinakaava 

Olipa kerran… 
Joka päivä… 
Kunnes eräänä päivänä… 
Siitä seurasi, että… 
Kunnes viimein… 
Sen päivän jälkeen… 

Kun tehtävä on tehty, jokainen saa värittää kirjan omasta tehtävämonisteestaan. 

TEHTÄVÄ VIIKONLOPUKSI

Viikonlopun haastetehtävä löytyy oppilaiden tehtävämonisteen kääntöpuolelta. Viikonlopun aikana luetaan kirjaa tai kirjoja kotona. Luettavan kirjan voi valita tehtävämonisteen supersankariteemaisesta kirjalistasta tai vapaasti. Lukea voi hiljaa itsekseen tai esimerkiksi ääneen perheenjäsenelle, lemmikille, kaverille tai pehmolelulle. Monisteeseen merkataan viikonlopun aikana luettujen sivujen määrä, ja moniste palautetaan maanantaina opettajalle.  

Osallistu lukuviikon arvontaan:

Lukuviikon tehtäviä suorittaneiden ryhmien kesken arvotaan kirjapakettipalkintoja. Täytä alle yhteystietosi!

 

Arvonta-osallostumisaika on 30.4 asti. Voit osallistua jos luokka on tehnyt yhdenkin päivän tehtävän.

30 elämyksellistä lukulähetystä:

Niilo Mäki Instituutin juhlavuoden kunniaksi julkaistiin 30 rakastettua lukulähetystä!

Lukutuokioilla lukumummit ja -vaarit, suomalaiset urheilijat ja muut julkisuudesta tutut henkilöt lukevat lastenkirjoja.